Ajattelin tälläisen `parhaat ilmeet`- postauksen tehdä, sillä Hugolla on tosi usein outoja ja hassuja ilmeitä. Kaikkia en ole saanut tallennettua kameralle, mutta tässä joitain! =D
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
tiistai 7. tammikuuta 2014
Minä ja Hugo
Aattelin tehä postauksen minusta ja Hugosta. Hugon kaa en aluksi oikein lenkillä käynyt tai mitään, en oikein muutenkaan Hugosta sillein välittänyt. Viime vuonna aloin sitten enemmän Hugon kanssa lenkkeilemään ja kahdesti tuli mätsärissä käytyä. Toisella kerralla päästiin kolmanelle sijalle ja toisella kerralla ei päästy sijoille. Nykyään käyn Hugon kanssa lähes päivittäin lenkillä ja välillä koirapuistossa. Ja leikin Hugon kanssa, vetoleikit on Hugon mielestä kivoja ja se osaa käskyt `kiinni` ja `irti`. Hugolle viime syksynä opetin tokoa ja hihnakäytöstäkin paransin, jotta lenkit paremmin onnistuisi. Hugo tottelee mua jo ihan kiitettävästi ja saatampa muutaman vuoden päästä, (kun pääsen muuttamaan omaan kotiin) ottaa Hugon mukaan. Voisin viellä loppuun laittaa kuvia miusta ja Hugosta =)
maanantai 6. tammikuuta 2014
Hugon menneisyys
Perheeni oli jo pitkään halunnut ison koiran. Äitini ja minä katselimme usein koiria netistä. Kerran törmäsimme Hugoon. Äitini ei pystynyt vastustamaan Hugon suklaasilmiä. Ei mennyt pitkään kun Hugo Venäjältä meille tuli. Hugo oli meille tullessaan 1,5 vuotta vanha, se pelkäsi kaikkea. Hugoa oli pienenä ammuttu kuonoon, se oli 5kk vanhana löytynyt Venäjän kadulta ja sillä oli silloin luoti kuonossa. Hugolta jouduttiin poistamaan monta hammasta,koska luoti oli vahingoittanut niitä. Hugon kuonoa ei saatu täysin korjattua ja se ei pysty kuonon kautta kunnolla hengittämään.
Nykyään Hugo ei enään pelkää mitään ja se on todella kiltti,ystävällinen ja ihmisrakas koira :) Kuorsaamaan Hugo on aika kova ja ulkona liikkuessa varsinkin pimeällä huomaa että Hugossa paimenkoiraa on :D
Tästä postauksesta tais tulla aika sekava, mutta Hugon menneisyys tuli varmaan kaikille ainakin jotenkin selväksi ;) Laittakaa toki kommenttia jos joku asia jäi epäselväksi!
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Aloitus
Tämä blogi on siis koirablogi, joka kertoo rescuetaustaisesta koirasta, Hugosta.
Voisin aluksi kertoa vähän Hugosta. Jospa kerron vaikka muutaman faktan Hugosta.
1. Hugo on syntynyt 31.11.2010.
2. Ruoka on yksi niistä asioista joita Hugo rakastaa.
3. Hugossa on saksanpaimenkoiraa ja kaukaisianpaimenkoiraa.
4. Hugo rescuetaustainen (kerron seuraavassa postauksessa Hugon menneisyydestä).
5. Hugo tuli meille maalis-huhtikuussa 2012.
Tuossapa nytten muutama fakta Hugosta, kysykää ihmeessä jos tulee jotain kysyttävää. Luulen että seuraavan postauksen myötä Hugo tulee paremmin tutuksi kaikille! :)
♡:llä Hugo ja mie
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)