Pyhäinpäivä. Ja silloin muistetaan myös ihmisen parasta ystävää <3 Kävimme Darinan haudalle tänään viemässä kynttilän. Hugon hauta on toisella paikkakunnalla, joten sytytimme Hugollekin kynttilän Darinan haudalle. Yhdessä karvatassut kuitenkin taivaassa tassuttelevat ja leikkivät. Niin minä tahdon uskoa, että tuolla jossain on taivas, jossa näkee rakkaansa sateenkaarisillalla juoksemassa. Mummo lupasi sytyttää tänään Hugonkin omalle haudalle kynttilän ison puun katveeseen ja viemme sinne seuraavalla käynnillä oman vielä. Haudalle veimme kynttilät ja siipilyhdyt enkelikoirien muistoksi. Olette ikuisesti sydämissämme murut <3
lauantai 1. marraskuuta 2014
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Ilman kipua sateenkaarisilloilla
Heipsan! :)
Rakas Hugo on nyt haudattu. Emme halunneet haudata rakasta eläinten hautausmaalle, josta joku voisi haudan tuhota Kävimme hautaamassa sen 150km päähän isovanhempieni omistamalle rannalle, jonne pääsemme sitä katsomaan aina, kun tulee ikävä. Hugo tuhkattiin ja tuhkat ovat nyt vehreän puun alla maalla. Kukkien keskellä. Se pääsi leikkimään Darinan kanssa sateenkaarisillalle. Ei enää kipuja ja tuskaa. Nähdään taivaassa muru <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


